Nerohvirran kyläosasto
Nerohvirran kyläosaston toiminnan tavoitteena tulevanakin vuonna on saada kyläläisiä liikkumaan sekä kokoontumaan yhteisissä liikunnallisissa tapahtumissa.
KUNTO- JA AIKUISLIIKUNTA
Pyritään järjestämään naisille ja miehille suunnattua ohjattua kuntoliikuntaa.
KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINTA
Ei toimintaa tulevana vuonna.
TAPAHTUMAT
Järjestetään kaikenikäisille kohdennettu kyläläisten hiihtotapahtuma sekä syksyllä leikkimieliset yleisurheilukilpailut. Suunnitelmissa on myös mahdollinen muu liikuntatapahtuma (ohjattu suunnistus, kahvakuulailu tms. kertaluonteinen järjestettävä tilaisuus)
JAOSTO 2023
Kyläosaston puheenjohtajana jatkaa Anne Kauppinen sekä sihteerinä ja rahastonhoitajana Sanna Huttunen.
Lisäksi kyläosaston hallitukseen edellä mainittujen lisäksi kuuluu 7 jäsentä eli Jaakko Kauppinen, Tuija Kokkonen, Risto Pietikäinen, Juha Jääskeläinen, Perttu Kauppinen, Onni Kauppinen ja Väinö Lappalainen.
Kunniajäsenenä Erkki Kainulainen.